lauantai, 3. maaliskuu 2007
Miten rakkaista ihmisistä yhtäkkiä kasvaa irti?
En mä ainakaan
ymmärrä. Vielä vuosi sitten meillä oli puolisiskoni kanssa samat
kiinnostukset, kaverit, kaikki. Nyt meillä ei ole enää mitään.
Tänäänkin oltiin Turussa ja vastaan tuli joitain siskoni kavereita.
Ihan vieraita ihmisiä minulle, olivat jotain ihme ernuja... Luulin että
ernut olisi jotenkin jännää porukkaa mutta... huoh. Tuli ahdistava olo.
Siskollani oli kalliit ties mistä tilatut vaatteet joissa hän näytti
minua 5 vuotta vanhemmalta. Mihin pisteeseen tätä kestää? En kuulu enää
siihen maailmaan mihin siskoni kuuluu. Siskoni juoksi pois minun
maailmastani, maailmasta jossa kaikki oli niin hyvin. Jossain
vaiheessa menin perässä, mutta kyllästyin siihen. Kaikki ovat
niin faneja ja jokaisella pitää olla kalliit vaatteet. Kaikki
japanilaiset ovat niiiiiin ihania ja muuta mieltä ei saa olla.
Kuuntelen minäkin jrockia mutta omistan myös elämän... Elämän joka
keskittyy tällä hetkellä selvittämään, kuka sen omistaja on. Yritän
unohtaa kaikki sukupuolirajat mutta se on vaikeaa. Tekisi mieli vain
tappaa itsensä. Ei tarvitsisi miettiä, mihin kuuluu: kenen maailmaan,
mihin sukupuoleen. Mutta aina ei voi mennä siitä mistä aita on matalin,
tai muut saavat kärsiä. Sitähän minä en halua.
Kommentit