En mä ainakaan ymmärrä. Vielä vuosi sitten meillä oli puolisiskoni kanssa samat kiinnostukset, kaverit, kaikki. Nyt meillä ei ole enää mitään. Tänäänkin oltiin Turussa ja vastaan tuli joitain siskoni kavereita. Ihan vieraita ihmisiä minulle, olivat jotain ihme ernuja... Luulin että ernut olisi jotenkin jännää porukkaa mutta... huoh. Tuli ahdistava olo. Siskollani oli kalliit ties mistä tilatut vaatteet joissa hän näytti minua 5 vuotta vanhemmalta. Mihin pisteeseen tätä kestää? En kuulu enää siihen maailmaan mihin siskoni kuuluu. Siskoni juoksi pois minun maailmastani, maailmasta jossa kaikki oli niin hyvin.  Jossain vaiheessa menin perässä, mutta kyllästyin siihen.  Kaikki ovat niin faneja ja jokaisella pitää olla kalliit vaatteet. Kaikki japanilaiset ovat niiiiiin ihania ja muuta mieltä ei saa olla. Kuuntelen minäkin jrockia mutta omistan myös elämän... Elämän joka keskittyy tällä hetkellä selvittämään, kuka sen omistaja on. Yritän unohtaa kaikki sukupuolirajat mutta se on vaikeaa. Tekisi mieli vain tappaa itsensä. Ei tarvitsisi miettiä, mihin kuuluu: kenen maailmaan, mihin sukupuoleen. Mutta aina ei voi mennä siitä mistä aita on matalin, tai muut saavat kärsiä. Sitähän minä en halua.